maanantai 25. helmikuuta 2013

Kavinsky

En ole hirveästi kuunnellut elektronista musiikkia, mutta kun kuulin kuulin tältä herralta ensimmäistä kertaa kappaleen Nightcall, kolahti se heti. Kappalehan oli elokuvassa Drive, josta sen myös bongasin. Nyt Kavinskyltä on ilmestynyt myös albumi OutRun, joka on ilmeisesti myös soundtrack samannimiselle elokuvalle. Suosittelen tutustumaan, jos vahvasti kasaripainotteinen elektroninen musiikki kiinnostaa!

Spotify -linkki
Kavinsky – OutRun

















perjantai 15. helmikuuta 2013

HTC One S / Android

Olen ollut androidin käyttäjä reilut pari vuotta. Ensimmäinen android puhelimeni oli LG GT540 ja muistaakseni puhelimessa oli Android 2.3. Puhelin oli ensimmäiseksi androidiksi ihan ok, mutta jo aika nopeasti alkoi laitteen resistiivinen kosketusnäyttö, näytön koko ja vähän hidas toiminta ärsyttämään.

Seuraavaksi ostinkin Googlen oman Nexus S puhelimen. Käyttökokemus oli heti paljon parempi ja takuu uusista android päivityksistä oli pelkkää plussaa. Laitteessa oli jo valmiina siihen aikaan uusin ICS versio, joka uudistikin androidin ilmeen melko perusteellisesti. Puhelin sai vielä Jelly Bean päivityksenkin. Viimeiseksi versioksi puhelimeen jäi 4.1.2.

Nexus S:llä tutustuin ekaa kertaa custom romien/kernelien maailmaan. Näillä sai mukavasti lisäpotkua jo vähän vanhentuneeseen puhelimeen.

HTC One S

Viime vuoden elokuussa tuli siirryttyä ensimmäistä kertaa HTC puhelimen omistajaksi. One S:ssä vakuutti heti puhelimen laatu. Puhelin on valmistettu yhtenäisestä alumiinisesta kuoresta, muovia on ainoastaan takana olevat ylä- ja alapäädyt. Ajattelin ensin että puhelimen 4.3" näyttö on vähän liian iso, mutta nopeasti siihen tottui ja tänä päivänä ei haittaisi vaikka olisi vähän isompikin näyttö. :)


One S:n mukana tuli myös toinen uusi tuttavuus eli Sense käyttöliittymä. En oikein pidä näistä päälle liimatuista käyttöliittymistä. Sensessä on kuitenkin hyvääkin. Lukitusnäyttö on ehkä parhaimpia ja myös kello/ sää widgetit kivoja.

Kaipuu perinteisen androidin ulkoasuun oli kuitenkin kova, joten puhelimeen tuli asennettua CyanogenMod 10. Tänä päivänä käytössäni on CM10.1 versio jonka perustana on androidin uusin 4.2.1 versio. Pidän tässä uudessa androidissa eniten ehkä kello widgetistä ja lukitusnäytön widgetitkin ovat ihan kiva lisä, muta niitä ei ole tullut käytettyä.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Uusi alku

Ajattelin perustaa blogin, jossa jaan ajatuksiani ja vinkkejä elokuvista, peleistä, musiikista ja vähän tekniikastakin.

Kaikkia yllämainittuja tulee kulutettua aika tasaisesti, mutta musiikkia on tullut eniten kulutettua viime aikoina johtuen työmatkoista. Alla muutamia tämän hetken suosikkeja.


Mors Principium Est - ...and Death said live

Tätä levyä tuli odotettua pitkään ja hartaasti. Bändi on yksi suosikkejani ja parhaimpia kotimaisia MDM bändejä. Miehistön vaihdoksista huolimatta levy kuullostaa ehdalta Morsilta ja uudet jäsenet ovat ottaneet hyvin paikkansa.


Dreamshade - The Gift Of Life

Tähän bändiin tuli tutustuttua vasta äskettäin tämän levyn johdosta. Levyn aloittavaan Photographs biisiin tuli jo aikaisemmin videon muodossa tutustuttua ja sehän iski heti kuin ne tuhat kuuluisaa volttia! Täydellinen sekoitus karjuntaa ja puhtaita lauluja. Samoiten nimibiisi The Gift Of Life ja Sandcastles toimivat loistavasti.

Elokuvapuolelta viimeksi tuli katsottua Dredd.

Karl Urban ja Olivia Thirlby
Dreddin muistan lähinnä Sylvester Stallonen tähdittämästä kehnosta elokuvasta 17 vuoden takaa. Uuden elokuvan on ohjannut Pete Travis ja pääosaa tähdittää Karl Urban. Ja miten loistavasti elokuva toimiikaan! Vanhan koulukunnan toimintaa, jossa veri lentää ja asenne on kohdallaan. Visuaalisesti elokuva on hieno. Maailma on rosoinen ja lohduton tehosteita käytetään sopivasti, eikä mikään oikeastaan mene täysin överiksi. Suosittelen vanhojen toiminta/ tieteiselokuvien ystäville.

Elokuva ei harmittavasti menestynyt lippuluukuilla, joten jatkon saaminen on todella epävarmaa. Toivottavasti myy hyvin dvd/blu-ray puolella.

Pelipuolella taas viimeksi tuli läpäistyä Telltalen Walking Dead episodiseikkailu. En aikaisemmin ollut pelannut tämän tyyppisiä osoita ja klikkaa seikkailuja, joten en ihan tiennyt iskisikö pelityyppi minuun. Iskihän se! Ensimmäiset episodit tuli ahmittua aikalailla putkeen. Käsikirjoitus on varmaan parasta mitä peleissä olen nähnyt ja tunnelma välillä todella ahdistava. Tästä voisi myöhemmin kirjoitella lisääkin.