keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

ARION - LAST OF US



Yllä olevasta videosta alkoi Arionin matka kohti kansan tietoisuutta. Arion osallistu Uuden Musiikin (UMK) Kilpailuun biisillään Lost In The Woods, joka kilpailun aikana sanoitettiin osittain uudelleen ja nimikin lyhentyi ytimekkääksi Lostiksi. Arion pääsi finaaliin asti ja sai lopulta levytyssopimuksen Ranka Kustannukselta. Elokuussa julkaistaan viimein bändin pitkään työstämä debyyttialbumi Last Of Us. Japanissa levy julkaistiin jo heinäkuun loppupuolella. Oman levyni tilasin Cdjapanista. Japanin julkaisussa on lisäksi neljä bonuskappaletta. Myös kappalejärjestys on hieman erilainen.

Albumi alkaa mahtipontisella introlla The Passage, joka siivittää kuuntelijan kymmenen kappaleen pituiselle eeppiselle matkalle. Eikä tälle matkalle mahdu huonoja hetkiä. Kertosäkeet jäävät päähän soimaan ja koukkuja löytyy useammankin kalastajan tarpeisiin. Äänimaailma on iso ja orkesteri tuo hienosti tunnelmaa musiikkiin. Melodista metallia parhaimmillaan.

Bändin jäsenet ovat kehittyneet huikeasti sitten UMK:n aikojen. Varsinkin laulajan Viljami Holopaisen kehitys on ällistyttävä, kun vertaa ensimmäistä UMK esiintymistä ja nyt levyllä kuultavaa laulua. Levyllä kuullaan niin puhdasta kuin rosoisempaakin laulua. Eikä muidenkaan jäsenten taidoissa ole valittamista. Mukana levyn teossa on ollut Sonata Arcticastakin tuttu Jani Liimatainen, joka on kirjoitellut sanoituksia useampaan kappaleeseen. Myös Stratovariuksen Matias Kupiainen on ollut mukana levyn teossa.

Albumilta on vaikea valita suosikkikappaletta, sillä kaikki ovat niin hyviä. Ehkä tarttuvin kappale on I Am The Storm, jonka kertosäe jää kerrasta päähän soimaan. Jos debyyttialbumi on jo näin loistava, mitä voidaankaan odottaa bändiltä tulevaisuudessa? Arionin pojat ovat vääntäneet sellaisen albumin, joka ei kalpene millään mittarilla isompien bändien rinnalla. Jään odottamaan mielenkiinnolla ja toivon pojille menestystä urallaan.

Arvosana: 10/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti