tiistai 28. heinäkuuta 2015

AMORPHIS - MARKUS LAAKSO (KIRJA)


Jokunen viikko sitten ilmestyi Markus Laakson kirjoittama kirja Amorhis-yhtyeen urasta. Kirja kattaa koko bändin uran aina teinivuosien virityksistä uusimpaan levyyn.

Näin vasta Tomi Joutsenen aikana bändiin hurahtaneelle kirjassa oli rutkasti tietoa uran alusta ja eri levyjen tekoprosesseista. Kattavasti kuvailtiin myös eri kiertueiden kulkua ja kommelluksia.

Teksti oli helppolukuista ja soljui vaivattomasti eteenpäin. Kirja tulikin ahmittua muutamassa päivässä. Risuja täytyy antaa tekstin sekaan heitetyistä pienistä mustavalkokuvista, joista ei aina oikein selvää saanut. Mielellään olisi kaikki kuvat sijoittanut värillisenä erilliseen osioon, niinkuin osa kuvista nyt olikin.

Jos Amorphis yhtään kiinnostaa, niin suosittelen ehdottomasti lukaisemaan kirjan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti