sunnuntai 26. helmikuuta 2017

ASH VS. EVIL DEAD

Ash vs. Evil Dead on sarja, joka perustuu nimensä mukaisesti legendaarisiin Evil Dead elokuviin, joita on ilmestynyt kolme. (+ uudelleenfilmatisointi, joka ilmestyi 2013)

Ensimmäinen Evil Dead elokuva ilmestyi vuonna 1981 ja ohjaajana toimi myöhemmin myös Spider-Man elokuvia ohjannut Sam Raimi. Ensimmäinen Evil Dead oli perinteisempää kauhua, jossa nuorisoporukka menee syrjäiselle mökille. Tämähän on tuttu asetelma monista kauhuelokuvista.

Jatko-osa ilmestyi 1987, ja se oli ensimmäistä elokuvaa huumoripainotteisempi. Evil Dead 2 on mielestäni trilogiasta onnistunein ja parhain elokuva.

Elokuvasarjan kolmas osa, Army Of Darkness ilmestyi 1992 ja tämä on jo puhdasta komediaa. Bruce Campbellin esittämä Ash joutuu keskiajalle, ja päästäkseen takaisin joutuu hän tappelemaan pimeyden armeijaa vastaan. Tuon perusteella leffa vaikuttaa todella kököltä, mitä se periaatteessa onkin. Lopulta kuitenkin niin viihdyttävä. :)









Sarjassa Bruce palaa Ashin rooliin ja meno jatkuu Army Of Darknessista tutulla humoristisella linjalla. Jos et ole nähnyt Evil Dead elokuvia, niin luultavasti sarja ei anna sinulle mitään erikoista ja monta asiaa menee ohitse. Kuitenkin viittauksia ja jopa takaumia näytetään alkuperäisistä elokuvista. Bruce on Ashin roolissa kuin kotonaan. Jotenkin todella karismaattinen näyttelijä, vaikka onkin tehnyt b-luokan juttuja. Myös muut näyttelijät hoitavat roolinsa hyvin. 

Sarjaa on nyt ilmestynyt kaksi kautta ja omasta mielestäni toinen kausi oli parempi. Vielä sekopäisempää menoa, paljon gorea ja huonoja vitsejä. Näistä aineksista on Ash vs. Evil Dead tehty ja se on loistavaa. Erinomaista aivot narikkaan viihdettä.

Suomessa Ash vs. Evil Deadia voi katsoa C More -palvelussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti